Lahden Golf Oy – Tilannekatsausta syksyllä 2021

Golftoimiala on jatkanut kasvu-uralla myös tänä vuonna. Tämä näkyy myös Lahden Golfin toiminnassa hyvinä kierrosmäärinä ja jäsenmäärän kasvuna. Hetkellisesti on jopa ollut niukkuutta peliajoista, mutta kokonaisuutena meidän 27 reiän kokonaisuus antaa pelaajillemme suomalaisittain erittäin hyvän peliaikojen saatavuuden. Golfin myötätuuli on myös näkynyt hieman suunniteltua korkeampina tuottoina yhtiölle. Tämä antaa hyvän perustan kehittää toimintaamme ja kenttäämme jatkossakin.

Kentänhoidon panostuksista ja haasteista on kenttämestarin tilannekatsaus. Yhtiön oma ravintolatoiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja näillä näkymillä jatkamme sen kehittämistä ensi vuodelle. Viihtyvyyden parantamiseksi uusimme viime talvena wc-tilat ja kesällä klubirakennus maalattiin. Kauden jälkeen teemme ympäristöinvestoinnin lämmitysjärjestelmään. Korvaamme vanhan öljylämmityksen ympäristöystävällisellä maalämmityksellä ennen talvea. Tänä vuonna on ollut panostusten teemana ympäristöasiat Lahden ympäristökaupunki-teeman mukaisesti. Talvella ostimme Suomen ensimmäisen täyssähköisen viheriöiden ajoleikkurin, joka on toiminut hyvin. Keväällä jo muutaman vuoden käyttämämme ympäristöjärjestelmä sertifioitiin virallisesti (GEO Certified).

Yhteistyö Vierumäki Golf Club Oy:n (Cooke) kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin. Yhtiö hoiti menestykkäästi European Young Masters – kilpailun ja Vierumäki Challenge Tour – kilpailun. Tapahtumamyynti on myös mennyt Cookella suunnitelmien mukaan. Lahden Golfin pelioikeuksien käyttö ja myynti Cooke-kentälle on mennyt suunnitellusti, eikä näillä näkymin aiheuta budjettiimme negatiivisia poikkeamia.

Yhteenveto Takkulan golfkentän perusparannustöistä kaudella 2021 luettavissa tästä.

Syksyisin terveisin,

Harri Leino

hallituksen puheenjohtaja

Lahden Golf Oy