Kilparyhmä

Haku Lahden Golfin kilparyhmään kaudelle 2019 - Haku päättyy 31.10.

Kenelle?
- Golffarille, jolla on tavoitteita kilpagolfin parissa ja tahtoa tavoitella niitä sekä sitoutua ryhmän toimintaan/harjoitteluun
- Edellytetään kilpailemista vähintään Future Tourilla
- Yläikäraja 18 vuotta ja varsinaista alaikärajaa ei ole
- Jos nuorella useampi laji harrastuksena, niin pyrimme räätälöimään hänelle sopivan kokonaisuuden. Kannustamme monipuoliseen urheiluun ja liikkumiseen.
- Hakiessasi ryhmään saat ajan haastatteluun päävalmentajan kanssa, jossa käydään läpi tulevia tavoitteita ja suunnitelmia kaudesta 2019 ja sen perusteella tehdään päätös ryhmään valinnasta. If there is a will, there is a way!

Mitä juniorille tarjotaan?
Tulemme jakamaan Kilparyhmän alustavasti kolmeen ryhmään, jotta saamme harjoittelusta tehokkaampaa. Lopullinen jako saadaan valmiiksi, kun ryhmän koko tiedossa.
- Harjoituskausi 2018-19 alkaa marraskuun puoleen väliin mennessä Laji- sekä fysiikkatesteillä (TARKENTUU LOKAKUUN LOPPUUN MENNESSÄ)
- Joululoma 23.12.2018 – 6.1.2019
- Talviloma 25.2. – 3.3.2019 (JONKA AIKANA TEEMME ULKOMAAN TREENIREISSUN)
- Kausi loppuu 2019 syyskuun lopulla

1. Kilparyhmä Vanhemmat 15-18v
a. 2x vko lajiharjoittelu pienryhmissä (lisänä aamutreenimahdollisuus)
b. 2x vko fysiikka harjoittelu ryhmässä

2. Kilparyhmä nuoremmat 10-14v
a. 2x vko lajiharjoittelu pienryhmissä (lisänä aamutreenimahdollisuus)
b. 2x vko fysiikka harjoittelu ryhmässä

3. Tytöt
a. 2x vko ryhmän lajiharjoittelu (lisänä aamutreenimahdollisuus)
b. 2x vko fysiikka harjoittelu ryhmässä

4. Urheiluun ja lajiin liittyvät luennot 1x kk

5. Poikkeuksista (esim. urheilija opiskelee toisessa kaupungissa/maassa) keskustellaan erikseen.

Päävalmentaja mukana kilpailuissa:             SM-kilpailut (tarkentuu vielä)
LISÄHARJOITTELU  (maksullinen-sovitaan tarpeiden mukaan)
Tulemme tarjoamaan tämän lisäksi mahdollisuuksia lisäohjaukseen / valmennukseen, joka osa-alueelta ja niistä keskustellaan ja sovitaan jokaisen kanssa yksittäisesti.

Lajiharjoittelu
Lajiharjoittelu tullaan toteuttamaan Messuhallin golftilassa (marraskuu-helmikuu) sekä Golfpointissa/Vierumäellä (maaliskuu-huhtikuu)

Aamutreenit (laji / fysiikka) mahdollisia niille ketkä esim. urheilulukiossa tai muuten pääsee aamuaikaa treenaamaan. Näistä tarkemmin haastatteluissa.

Kesätreenaaminen Takkulassa Lahden Golf

Fysiikkaharjoittelu
Fysiikka harjoitteluun tulemme panostamaan erityisesti tulevan kauden aikana, niin yleisfysiikan kuin lajispesifisen fysiikan kohdalla. Tässä tulemme tekemään yhteistyötä maajoukkueen fysiikkavalmentaja Matti Lindholmin kanssa. Varsinkin vanhemmalle ikäryhmälle tulemme rakentamaan yksilöllisemmät harjoitteluohjelmat, joita tulee toteuttaa myös omatoimisesti.
Fysiikkaharjoittelu tullaan toteuttamaan Suurhallin tiloissa. Näissä harjoituksissa olemme kaikki yhdessä, mutta pelaajilla on myös yksilöllisemmät harjoitusohjelmat.

Taitoharjoittelu
Pyrimme saamaan yksittäisiä vuoroja Mustankallion voimistelusaliin. Siellä on vuorot todella varattuja ja vaikeita saada, mutta neuvottelut sen osalta ovat käynnissä. Taitoharjoittelu sisällytetään fysiikkaan treenin paikalle aina sen toteutuessa.

Henkinen harjoittelu
Henkinen harjoittelu liittyy aina kaikkeen tekemiseen, niin harjoituksissa, kuin jokapäiväisessä toiminnassa ja valmennustilanteissa niistä vastaa päävalmentaja. Mahdollisuus myös käyttää erillistä mentaalivalmennuksen ammattilaista Markus Arvajaa(lisämaksu).

Testaaminen 
Tulemme tekemään jokaiselle yksilöllisen fysiikkatestauksen, 2x kaudessa syksy - kevät, maajoukkue fysioterapeutin Matti Lindholmin kanssa sekä tulemme käyttämään Mattia useamman kerran kauden aikana mahdollisuuksien mukaan. Tämän testauksen perusteella testissä käyneet saavat yksilöllisen harjoittelu ohjelman. Tulemme tekemään lajitestauksenpäävalmentajan kanssa jokaiselta osa-alueelta, jossa tulee myös yksilölliset harjoitteet  sekä biomekaanikko Ryan Lumsdenin kanssa 1-2 kertaa kaudessa, jos saamme hänen aikataulunsa sopimaan meidän kanssa sekä kustannukset järkevästi katettua.

Näistä urheilijat saavat yksilöllisen harjoitusohjelman omien heikkouksien ja vahvuuksien parantamiseen. LG tukee rahallisesti testaus toimintaa, mutta tulemme ottamaan omavastuu osuuden osallistujilta.

Luennot
Luentoja tulemme pitämään sovittavin ajoin (kerran kuukaudessa) mm.
- Harjoittelun suunnittelu / työkalut
- Urheilijanpolku
o  kilpaurheilijasta -> huippu-urheilijaksi -> menestymään maailman toureille
- How good is good ?
o  miten maailman parhaat pelaavat
-      ravinto – lepo – rasitus
-      välineet ja niiden merkitys (fittauksen hyödyt)
-      pelistrategia

Mitä urheilijalta edellytetään
- Tahtoa laittaa itsensä peliin.
- Rohkeutta haastaa itseään ja omia taitojaan tavoitellessaan omia unelmiaan golfin saralla.
- Sitoutumista yhteisiin pelisääntöihin – linkki (kts.pelisäännöt).
- Pelaamista säännöllisesti Future Tourilla tai sitä korkeammalla tasolla TAI ensi kesänä aloittamista siellä.

Ryhmään ilmoittautuminen
Tullaan tekemään yleinen haku Kilparyhmään haluaville. Ilmoitus tullaan laittamaan seuran nettisivuille sekä Facebooksivuille lokakuun 2018 aikana. Ilmoittauduttuasi sovitaan haastattelu päävalmentajan kanssa, jossa käydään läpi tämän hetken tilannetta, tulevaa kilpailukautta sekä pidemmän tähtäimen tavoitteita.  Jokainen pelaaja joutuu allekirjoittamaan Kilparyhmän Pelisäännöt ja sitä kautta sitoutumaan niihin. P

äävalmentaja tekee päätöksen haastattelun jälkeen valitaanko pelaaja kilparyhmään.
LG:n Päävalmentaja
Riku Äyri
rikuayri@yahoo.co.uk045-2614916

Lahden Kilpagolfryhmän pelisäännöt 2019

Perustarkoituksena kilparyhmällä on tarjota nuorelle urheilijalla turvallinen ja hyvä paikka / alusta tavoitella omia unelmiaan ja tavoitteitaan golfin parissa. Niin fyysisen, henkisen kuin sosiaalisen puolen kehittäminen tasapuolisesti on tärkeää.
Jokainen urheilija saa asettaa omat unelmat ja tavoitteet ilman valmentajien painostusta. Valmentajien tehtävänä on tukea, kannustaa ja ohjata urheilijaa kehityksen tiellä, parhaalla mahdollisella tavalla (niillä resursseilla, joita on käytettävissä).

Vaikka golf on yksilölaji, tapahtuvat harjoitukset enemmän tai vähemmän ryhmä muodossa. Ja ryhmässä työskentelemisessä on hyvä olla selkeät pelisäännöt, jotta voidaan taata työrauha jokaiselle urheilijalle.

Kilpaurheilijan kehittymisen tärkein tapahtuma on ”arkipäiväinen” työ.  Hyvä urheilija rakentuu jokapäiväisen harjoittelun kautta, jossa keskitytään jokaiseen harjoitukseen, jokaiseen harjoitteeseen antaumuksella ja hyvällä keskittymisellä 100 %:sti. Kaikki muu on harrastelua ja puuhastelua. Tämä meidän ryhmä on LG:nKILPARYHMÄ!

Jos haluat olla mukana tässä mahtavassa porukassa J, on sinun SITOUDUTTAVAyhteisiin pelisääntöihin!

1.    Kunnioita itseäsi sekä kaikkia ryhmän jäseniä, sekä kaikkia ketkä auttavat sinua tavoitteidesi saavuttamiseksi.
2.    Kanna vastuu omasta tekemisestäsi.
3.    Harjoituksiin tullaan omaan ryhmään kuuluvalla ajalla. (poikkeukset valmentajan luvalla)
4.    Työrauha jokaisessa harjoituksessa kaikille.
5.    Kännykät tai muu teknologia ei kuulu harjoituksiin. (poikkeukset valmentajan luvalla)
6.    Harjoituksista pois jäämisestä ilmoitus päävalmentajalle – sekä syy poisjäännistä
7.    100% joka treeni.
8.    Nauti harjoittelusta ja pelaamisesta

Pelisääntöjen noudattamattomuudesta (valmentaja arvioi), tullaan huomauttamisen jälkeen poistamaan harjoituksista. Eli olet aina tervetullut harjoituksiin sitouduttuasi yhdessä hyväksyttyihin sääntöihin. Yhdessä me ollaan vahvoja!