Lahden Golfille kolme top 10 -sijoitusta Finnish Junior Tourilla

Fujitsu Finnish Junior Tourin kuudes osakilpailu pelattiin 4.-5.9. Kurk Golfissa. Lahden Golfin kilparyhmästä kilpailuun osallistui yhteensä viisi pelaajaa.

Poikien sarjassa parhaiten pärjäsi jälleen Jussi Kumpulainen, joka sijoittui hienosti jaetulle neljännelle sijalle yhteistuloksella +13. Kärkiryhmässä viimeisellä kierroksella pelannut Kumpulainen menetti hieman otettaan päätöspäivänä pelaten tuloksen 80 (+8). Topi Lindström ja Kalle Verto jakoivat yhdeksättä sijaa tuloksella +17 ja Luukas Kruut oli puolestaan jaettu 33. Tyttöjen puolella Lina Lindqvist pelasi tasaisen kilpailun jakaen 12. sijaa.

Tulokset: https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/2438015/results/2419441

Fujitsu Finnish Junior Tour huipentuu kahden viikon päästä 18.-19.9. Lahden Golfin Mestari-kentällä pelattavaan kiertueen finaaliin. Lähtökohdat kilpailuun ovat lahtelaisittain mielenkiintoiset; useampi pelaajamme on kauden mittaan osoittanut pystyvänä pärjäämään maan kärkijunioreiden joukossa. Toivottavasti mahdollisimman runsaslukuinen yleisö saapuu paikalle seuraamaan kansallisen junioreiden ykköskiertueen kauden loppuhuipennusta.