Mikko Lehtovuori ja Salla Räntilä ylivoimaiset mestarit

Mikko Lehtovuori (kesk.) mestaruuspytty kädessään. Esa Salonen (vas.) ja Atte Länsiluoto veivät seuraavat sijat.

Lahden Golfin mestaruuskilpailut pelattiin viikonloppuna. Miesten ja naisten pääsarjojen voitot veivät ylivoimaisesti Mikko Lehtovuori ja Salla Räntilä.

Mikko Lehtovuoren ensimmäinen miesten A-sarjan mestaruus tuli huimalla tuloksella 202 (-14). Lehtovuoren lauantain ensimmäinen kierros 66 lyöntiä (-6) olisi ollut uusi Mestari-kentän ennätys, mutta kentällä oli voimassa siirtosääntö, joten ennätyksen tekeminen jää seuraaville kerroille. Lehtovuoren muut kierrokset olivat molemmat 68 lyöntiä (-4).

– Tasaisen varmaa peliä, paitsi tänään oli vaikea päivä, joka korjaantui hienolla lopetuksella (neljän birdien putki). Pitkään on yritetty tämän kisan voittoa ja nyt se sitten vihdoinkin tuli, Lehtovuori iloitsi kisan päätyttyä.

Toiseksi kilpailussa tuli Atte Länsiluoto yhteistuloksella 217 (76+67+74) ja kolmanneksi Esa Salonen tuloksella 220 (73+72+75).

Naisten sarjan voiton vei Salla Räntilä lähes näytöstyyliin, sillä seuraavasi tullut jäi Sallasta 30 lyönnin päähän. Sallan voittotulos oli kahden kierroksen kisassa 164 lyöntiä (+20). Toiseksi tullut Armi Marttila pelasi tulokseen 194 (+50). Kolmas sija lohkesi tuloksella 199 lyöntiä (+55) Laura Mykkäselle.
Muut tulokset:

Naiset 50
1. Eija Lehto
2. Merja Leinonen
3. Marjut Yli-Mäyry

Miehet 50
1. Ilkka Kaarna
2. Seppo Leppänen
3. Harri Leino

Naiset 60
1. Eeva Jare
2. Liisa Nurmi
3. Heljä Keskitalo

Miehet 60
1. Juha Viljamaa
2. Kari Timperi
3. Reijo Mäkitalo

Miehet 65
1. Kari Hiukka
2. Juhani Anttila
3. Pertti Malin

Miehet 75
1. Seth-Veli Järvinen
2. Seppo Koukonen
3. Pertti Huotari

Miehet B-sarja (pelattiin jo aikaisemmin)
1. Sakari Linko
2. Pertti Malin
3. Toni Naukkarinen