Mikko Lehtovuori mukaan Vierumäen European Challenge Tourille

Lahden Golfia edustava Mikko Lehtovuori on saanut villin kortin ensi viikolla Vierumäellä järjestettävään Challenge Tourin kilpailuun. 23-vuotias Lehtovuori sai tiedon paikasta tänään ollessaan lopettelemassa Itävallan avointa turnausta, jossa hän sijoittui sijalle 31 (72-77-68-74).

”Liiton päävalmentaja Staffan Johansson soitti ja kertoi paikan olevan auki eikä sitä kauaa tarvinut miettiä. Tämä on viimeinen amatöörivuoteni ja Staffan varmaan halusi antaa minulle kokemusta ammattilaisympyröistä sekä tietysti jonkinlaisen näytön paikan”, iloinen Lehtovuori kertoi.

”Tämä on selvästi tähänastisen urani kohokohta ja olisi mahtavaa nähdä mahdollisimman paljon ystäviä ja tuttavia kannustamassa, kun kisa kerran on näin lähellä kotia.”, Lehtovuori lisäsi pienenä kutsuna tuttavailleen.

Lehtovuori valmistui alkukesästä Campbellin yliopistosta (USA) kauppatieteiden kandidaatiksi (BBA) ja syksyllä on edessä armeijan harmaisiin astuminen.

”Tällä viikolla pitäisi tulla tulokset Urheilukoulun testeistä ja mahdollinen palvelus alkaisi lokakuussa”, Lehtovuori lopettaa.

Vierumäen Challenge Tour pelataan Cooke-kentällä 11.-14.8.2016.