Kotimaan kovin kansallinen juniorikiertue Finnish Junior Tour alkoi kauden ensimmäisellä osakilpailulla Nordcenterin Freamilla. Lahtelaisittain kilpailu sujui erinomaisesti Jussi Kumpulaisen sijoittuessa toiselle sijalle ja Topi Lindströmin neljännelle sijalle. Kumpulainen pelasi toisella kierroksella koko kilpailun kovimman yksittäisen kierrostuloksen 69 (-3) ja Lindström puolestaan teki vahvaa nousua tuloslistalla kilpailun kahdella jälkimmäisellä kierroksella. FJT:n ensimmäiseen osakilpailuun osallistuivat myös LG:n Kalle Verto ja Luukas Kruut sekä tyttöjen puolella Lina Lindqvist, joka sijoittui yhdenneksitoista.
Mid Tourilla pelattiin naisten kiertueen ensimmäisen osakilpailu Wiurilassa ja Lahden Golfin kolmikko Mari Laakkonen, Sanna Ruuskanen ja Erika Salonaho tekivät kaikki debyyttinsä kiertueella.