Junioreiden haastajafinaalissa Aurinko Golfissa Lukas Asikainen pelasi upean kilpailun ja sijoittui toiseksi poikien Future-sarjassa. Asikainen pelasi kilpailussa tulokset 77 ja 79 (yht. +12) häviten voittaja Oskari Rantalalle kuudella lyönnillä. Lahden Golfin Veeti Ruoti oli samassa sarjassa yhdeksäs ja Tyttöjen Challenge-sarjassa Ella Hakanen puolestaan kuudes. Kilpailun eri sarjoihin osallistuivat myös LG:n Erin Kuusisto, Daniel Hedlund, Emmi-Liia Sistonen, Emma Romanoff ja Alissa Romanoff.

Tulokset

Finnish Junior Tourin finaalikilpailu pelattiin tänä vuonna Wiurilisassa kolmen kilpailukierroksen mittaisena koitoksena. Lahden Golfin Lina Lindqvist pelasi hienon kilpailun kärkisijoista taistellen ja sijoittui lopulta neljänneksi tyttöjen sarjassa yhteistuloksella +5. Poikien puolella paras LG:n edustaja oli 13. sijaa jakanut Topi Lindström. Kilpailuun osallistuivat myös Kalle Verto, Luukas Kruut ja Jussi Kumpulainen.

Tulokset

PGA:n mestaruuskilpailuissa Vuosaaressa Lahden Golfin Atte Länsiluoto oli mukana kärkitaistossa ennen viimeistä kierrosta, mutta joutui taipumaan lopulta 19. sijalle.

Tulokset

Näin on kilpailukausi 2023 saatu päätökseen kansallisten kilpailujen osalta.